perjantai 25. helmikuuta 2011

I'm in love!

Olen koko viikon miettinyt, mitä tästä sanois. Vaan vetää melkein sanattomaksi.


Erittäin hyvä, ellei täydellinen.

Malli on Sirdarin, suomenkielinen versio Moda 1/2009. Ohjeesta poiketen neulottu saumattomasti ylhäältä alas päin. Melkein meinas aivonystyrä nyrjähtää aloitussilmukoiden määrää laskiessa, mutta onnistui lopulta ihan mainiosti. Minun versioni on lisäksi hieman pidempi ja kapeampi kuin alkuperäinen. Lopetin lisäysten tekemisen jossain lantion korkeudella, joten helman alaosa on suora eikä loppuun asti a-linjainen.


Lanka on TeeTee Primaveraa (75 % merino/ 25 % sillki). Tämä tuntuu päällä aivan taivaallisen pehmeältä, toivottavasti kestää myös käyttöä. Ainakaan ensimmäinen viikko ei ole saanut aikaan minkäänlaisia näkyviä vaurioita.


4 mm puikoilla tikuteltu, langan menekki hieman vajaa 600 g. Mulla taitaa olla uusi lempivillis.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Germaanisukat

Malli: German Stockings (CookieA), Knit. Sock. Love -kirjasta tai yksittäisenä ohjeena
Lanka: Schoeller+Stahl Fortissima Alpaka, 125 g
Puikot: 2,25 mm


Loppu hyvin kaikki hyvin.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Muumikaruselli


Täällä ylhäälläkin voi pyöriä.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

38

Virallinen valvoja assistentteineen on suorittanut laskennan,


löytänyt jotain vaaleanpunaista,



ja ottanut lopuksi roopeankkamaisen villasukkakylvyn.


Perusteellisen laskennan lopputulema on 38 paria. Täysin oikein veikkasivat Stricker ja Kata. Onneksi olkoon!

maanantai 24. tammikuuta 2011

Muutamat sukat vois vaikka neuloa... (arvonta!)


OK, kuvan saavissa on pesua odottamassa myös muutama villapaita eli ihan 30 litraa sukkia siinä ei ole. Toisaalta osa sukista on puhtaana kaapissa.

Arvaa kuinka monet käsinneulotut sukat minulta löytyy ja voit voittaa itsellesi neulomani sukat tai sukka-aiheisen tarvikepaketin!

Voittaja saa esittää koko-, materiaali- ja mallitoiveita, viimeinen sana on kuitenkin allekirjoittaneella. Jätä arvauksesi kommentteihin yhteystietoinesi (sähköposti, blogi tai ravelry nikki), osallistumisaikaa on lauantai-iltaan saakka. Viimeistään sunnuntaina 30. 1. suoritan laskennan ja julistan voittajan. Ja mukaan lasketaan siis vain omat sukkani, ei lasten eikä siipan käpälänlämmittimiä.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Huivike

Surautin sileää oikeaa 180 silmukalla, kunnes tuntui, että nyt alkais riittää. Huivi on täysin venyttämättä n. 53*135 cm.


Lanka ColourMart 100% Extra Fine Merino 3/48NM laceweight (2400m/ 150g), menekki 75g, väri raisin. Väri on oikeasti sellainen tumma violetti, mutta eihän sitä meinaa saada pimeässä mitenkään kuvaan vangittua. Edes kuvankäsittely ei auta, kun huivi tuntuu vaihtavan väriään valaistusolosuhteiden mukaan. Lopulta lakkasin yrittämästä.

Huivi olisi saanut olla ehkä aavistuksen pidempi, vaan kiva tällaisenakin. Sellainen sisävaate huivi ja vähän keväisemmillekin keleille. Ehkä teen lopusta langasta toisen samanlaisen ja kovimmilla pakkasilla kiedon kaulaan molemmat?

torstai 6. tammikuuta 2011

Niinpä niin

Ihan kiva kuvio... ja vain 12 silmukkaa väärässä kohdassa.