Marjapuuroa

Kävin tammikuun alussa paikallisessa lankakaupssa etsimässä villapaitalankoja. Päädyin lopulta Sandnesgarnin Alfaan, koska siinä oli ohjeen mukainen neuletiheys ja sopiva väri. Minä epäilin saanko ikinä neulottua mitään niin paksusta langasta ja kauppias epäili osanko muka neuloa jotain valmiista ohjeesta.

Malli on Phildar Création No.003, Fall- Winter 2008/2009 lehdestä ja kulkee Ravelryssä ihastuttavalla nimellä Pull court manches 3/4 #003-T8-015. Oli muuten ensimmäinen englannin kielinen Phildar tässä taloudessa. Yleensä olen ostanut ranskankielisiä, koska niitä on paremmin saatavilla ja ne ovat halvempia. Tätä kyseistä lehteä ei kuitenkaan meinannut löytyä ennnekuin älysin katsoa englanninkielisiä. Taittiinpa siinä vähän Googleakin tarvita ennenkuin moisen älysin. (Kaiken lisäksi lehti oli vielä tarjouksessa.)

Alunperin mun piti noudattaa ohjetta melko tarkasti, ainoina poikkeuksina täyspitkät hihat, rintalaskosten lisääminen ja sileän nurjan vaihtaminen sileäksi oikeaksi. Sit ajattelin, että jos kuitenkin pyörönä ylhäältä alaspäin. Tein kuitenkin ensimmäisen aloituksen kanssa typerän laskuvirheen ja kainaloihin asti päästyäni tajusin tekeväni soputelttaa. Purkuun.

Aloitin uudestaan. Tälläkertaa ohjeen mukaisesti kappaleina ja helmasta, mutta purin senkin. Ei saumoja näin paksuun neuleeseen kiitos. Onnistuin siinä ees taas purkaillessani kehittämään kauhean angstin siitä, että lanka ei riitäkään. Minä kun en yleensä neulo näin paksua lankaa, niin menekin arvoiminen on vähän hankalaa. Tiesin, että samaa värierää ei ollut enempää, joten järkeilin, että aloitan väliaikaisella aloituksella helmasta, jolloin voin neuloa helmaresorin viimeiseksi, tarvittaessa vaikka sillä eri värierällä. (Ylhäältä en enää halunnut aloittaa sen ensimmäisen mokan jälkeen.)

Kainaloihin saakka päästyäni loin hihasilmukat väliaikaisella aloitúksella (virkkausaloitus) ja jatkoin myös yläosan pyörönä. Raglankavennukset tein alkuperäisen ohjeen mukaan ja kaulukseen asti päästyäni purin pois. Tämä uusi versio istuu paljon paremmin. Hihat ja kaulus meni sentään kerralla oikein. Helmaa lyhensin hieman ensimmäisen yrityksen jälkeen.

No paita tuli valmiiksi, ohjeen noudattamisesta luovuin (istuvuuden hyväksi). Pelottavaa tässä on, että lankakauppiaani näyttää tuntevan minut paremmin kuin minä itse.

Citron

Malli Citron, uusimmasta Knittystä . Lanka Novita Kid Mohair (80 % mohair, 20 % polyamidi), syvältä lankalaatikoiden kätköistä.

En oo varmaan ikinä neulonut pörrölankamohairia. Tai ehkä 80-luvulla, mutta puollustuksekseni esitän olleeni silloin alle 15-vuotias. Tän langan ostin muutama vuosi sitten ystävältä, koska se oli niin ihanan väristä ja ajattelin haluavani antaa sille mahdollisuuden. Siitä saakka niitä paria kerää on siirrelty kaapista ja laatikosta toiseen. Nyt päätin lopulta tarttua härkää sarvista.


Ja kuten marinadilangoilla on tapana, tietysti tämäkin loppui vähän kesken. Reunus jäi vain muutaman kerroksen korkuiseksi ja päättelykerroksen viimeiset 30 cm piti tehdä eri langalla. En vain viitsinyt alkaa purkamaan tuotaa takkua. Valitsin lopun päättelyyn rullalangan. Siis sellaisen mitä käytetään ompelukoneesssa. Tosta lähikuvasta sen vaihtumiskohdan huomaa irtonaisesta langanpäästä.

Edelleen olen sitä mieltä, että väri on upea, mutta siitä huolimatta ole ihan varma onko mulla tälle mitään käyttöä. Vaikka voi olla, ettei mun tarvikaan keksiä vaan jälkikasvu pitää siitä huolen. Nuori neiti viittoi "juhlat" ja hymyili onnellisena kääriytyessään punaiseen hahtuvapilveen. Mulle tämä on kaulahuivikokoa, neidille ihanan iso kääriytymishuivi. Malli on kyllä niin hauska, että voisin kuvitella tekeväni itselleni toisen, isomman, jostain vähemmän pörröisestä langasta.

(Alla oleva mekko on tämän hetken lemppari, mummun kutoma.)

Joulusiivous

Siirtelin vihdoin kuvia kamerasta koneelle ja tällaistakin sieltä löytyi. Kuvat on otettu joulukuun puolivälissä.
Jos ei joulusiivous muuten maistu, niin ainahan voi järjestellä lankavarastojaan. Etikettikin sattui kohdalleen.

Ostin mutaman lisälaatikon ja siinä ne nyt on. Tai itseasiassa tarkemmin katsottuna tuosta kuvasta sain vielä kaksi laatikkoa vähemmäksi. Nuo kaksi lehtikoteloa puolestaan pitää sisällään lankojen värikarttoja.

11 laatikkoa (á 14/ 15 litraa). Sisältää langat ja kehruuvillat. Eli n. 160 litraa/ 12 kiloa ja 35 km.

Syksyinen yö on pimeä ja musta, osa 2

Syksyinen yö on pimeä ja musta. Paitsi että ylihuomenna on jo joulukuu ja pimeää on päivisinkin. Missä on talvi?!

Edellissä postauksessa saksittu takki on odotellut päivänvaloa viikon verran, mutta eipä tuota ole näkynyt. Mennään sit parilla pimeällä kuvalla.

Lankana Cascade 220, menekki vähän vajaa 900g. Kauluksen idea on tuttu Annikista, taskunsuun muoto ainakin Lumisesta ja syksyn IK:ssa olleesta Farmer's Market Cardiganista. Ihan normi istutettu hiha ja kevyet muotoilut vyötäröllä. Ja sit se jokin, joka kaupan neuleista puuttuu eli tilaa rintavarustukselle on tehty lyhennetyillä kerroksilla. Lisäksi neuloin takin etupuolen vähän leveämmäksi kuin takakappaleeen eli tää istuu hyvin takaa ja hartioista, mutta menee myös kiinni.

Takki on aika kiva. Mulle alkaa vaan pikkuhiljaa valjeta, että ehkä mun ei kannattais tehdä villatakkeja, ainakaan näin paksuja, vaan mieluummin puseroita. Pusero saman paksuisesta tai paksummastakin langasta päätyy helposti päälle, mutta takit jäävät jotenkin pitämättä.

Koska lankaa oli jäljellä vielä reilu 100 g, tein pipon.

Malli on nimeltään "I heart pompoms" (Ravelry link) ja tykkään siitä tosi paljon. Tämä pipo pysyy päässä, tuntuu mukavalta ja näyttää hyvältä. Sopivan reipas, äärimmäisen yksinkertainen ja silti veikeä. Vaikka vähän vaikeahan sitä on tietysti tuosta kuvasta nähdä, mutta katsokaa vaikka ohjeen kuvia. Vaaka näytti 98 g. Taidan haluta tällaisen punaisenkin.

Sukkelat sakset

Eka kertaa neuletta saksimassa.

Tunnisteeksi pistin tuunausta, vaikka en ole ihan varma voiko sitä sanaa oikeastaan käyttää neuleesta, jota ei vielä koskaan ole julistettu valmiiksi.

Totesin, että villatakki olisi paljon mieluisampi suorahelmaisena. Helman uudelleen neulominen ei oikein houkutellut - siinä olis mennyt uusiksi niin taka- kuin etukappaleidenkin alaosat, taskut, taskunsuukaitaleet ja napituskaitaleet. Muotoilut oli onneksi tehty vain sivusaumoissa, joten otin ja ompelin saumat uuteen paikkaan.

Leikkausta varten saumanvaran uusi reuna on huoliteltu virkkaamalla, sit pitäis vain uskaltaa leikata ylimääräiset pois. Virkkaamiseen käytin puolitettua lankaa eli kahta säiettä neljästä, jotta saumasta ei tulisi niin paksu.

Eipä tuosta mustasta juuri mitään näe, mutta laitetaan nyt kuitenkin jotain kuvallista todistusaineistoa siitä, että uskalsin leikata. Ainakin nyt reuna näyttää tosi siistiltä, toivottavasti kestää myös. (Ja tuo mikä kuvassa rullaantuu, on taskupussin reuna, joka pitäis vielä kiinniittää sivusaumaan.)

Insinöörin hätävara

Mitä sinulla on työpöydän alalaatikossa?

Xylitolipurkkaa, dödöpurkki, hätäsalmiakkia, kuivamuonaa, hammaslankaa, sukankutimet... koskaan ei tiedä millainen tarve iskee päivän aikana.

Calvert on muuten jo matkalla kohti uutta kotia. Sormet kyynärpäätä myöten ristissä, että se olisi sopiva ja mieluisa.

Calvert, kamala

Näyttää mallinuken päällä jokseenkin siedettävältä, mutta valitettavasti ei mun.

Tämä on pitkä ja surulinen tarina. Melkein ei viitsis kirjoittaa ollenkaan, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Vaikka onnellista loppua odotellessa.

Malli on Norah Gaughanin Calvert. Ihastuin siihen kesällä ja sehän oli pakko saada. Silloin jo tosin arvelutti kaksi juttua, takakappaleen rypytykset ja vajaamittaiset hihat, mutta päätin kuitenkin lopulta tehdä täysin ohjeen mukaan.

Langaksi ostin kesälomareissulta Debbie Bliss Primaa (80% bambu, 20 % merino). Ihanan pehmeää, kaunis kiilto ja jumalaiset värit. Lanka oli kaikenkaikkiaan mukavaa neulottavaa, vaikka solmuja siinä oli kyllä aivan liikaa, jopa useita solmuja 50 g kerässä. 12 kerään ei tainnut sopia montaakaan kerää jossa ei olisi ollut yhtään solmua.

Takki valmistui kohtuu nopeasti, mutta onnetar käänsi selkäänsä viimeistelyvaiheessa. Tyttäreni kävi pyyhkimässä räkäisen nenänsä takkiin kun päättelin langanpäitä. Niinpä heitin takin pesukoneeseen.

Ensimmäinen ajatus oli kun otin takin koneesta, että se huopui. Ei apua! Ei 30 hienopesussa (ohjeen mukainen pesu) voi huopua, eihän?! Venyttelin ja vanuttelin ja sain takin suurinpiirtein sopivaksi mallinuken päälle. Jatkoin venyttelyä vielä kuivumisen aikana. Tarkemmin ajateltuna luulen, että takki ei niinkään huopunut, vaan kutistui, niinkuin bambu tekee. Ja kuivui järkyttävän hitaasti, pitkittäen piinaani. Takki oli jokatapauksessa pörröinen ja ihana kiilto kadonnut. Otin käyttöön vaateharjan, kuvassa näkyy osa siitä nukasta, joka takista harjaamalla irtosi.

Tässä tilassa se sai lojua melkein pari kuukautta kunnes päätin lopulta antaa sille vielä tilaisuuden ja ompelin napit (heh, kaikki kolme) paikoilleen. Purkaakaan sitä ei oikein pesukatastrofin jälkeen voi.

Istuakseen mun päälle takakappaleen yläosan pitäis olla selvästi pidempi. Samoin etukappaleisiin kaipaisin lisää pituutta (oi miksi jätin ne rintalaskokset tekemättä ?!). Ja hihoihin. En tiedä oliko pituutta tarrpeeksi ennen pesua, mutta nyt ei ainakaan ole.

 

 
Jopa tuon mallinuken päällä etukappale nousee hieman ylös, minä näytän siltä kuin olisin viimeisilläni raskaana.

Luulen kuitenkin että tämä vois sopia ihan hyvin jollekin hieman erilaisen ruumiinrakenteen omaavalle. Uutta kotia etsii siis hän.