lauantai 27. joulukuuta 2008

Knitted Lace of Estonia, otos 1

Vihdoin ja viimein sain joulukuun alussa käsiini Nancy Bushin uuden huivikirjan. Tämä malli oli yksi niistä, joka sai haukkomaan henkeä ja heiluttamaan visaa - kirja oli pakko saada.

Se ei vaan ollutkaan ihan niin helppo tehtävä kuin olisi voinut kuvitella. Pistin tilauksen kehiin Bookdepositoryyn kuten niin monesti ennenkin, mutta parin päivän päästä tuli peruutus ja ilmoitus, että rahat on palautettu luottokortille sillä kirja on lopussa. Haku päälle. AdLibris ilmoitti "ei vielä ilmestynyt" ja pistin vahtipalvelun päälle. Muutaman päivän päästä tuli ilmoitus, että kirjaa on nyt saatavana. Katsoin samointein myös Bookdepositoryn ja myös sillä oli taas tilattavissa. Pistin tilauksen. Samoilla seurauksilla kuin edellisellä kerrallakin. Eikä myöskään AdLibriksellä ollut enää tarjolla. Just joo. Uusi haku päälle. En halunnut tilata suoraan kustantajalta sillä lupailivat jotain ylimaallisia 4-6 viikon toimitusaikoja...

Yksi tilaus meni vielä johonkin muuhun verkkokauppaankin (en muista, enkä jaksa tarkistaa mikä), mutta samoilla laihoilla tuloksilla kuin ennenkin. Lopulta ikuisuudelta tuntuvan pari-kolmeviikkoisen jälkeen tilaus onnistui ja Bookdepository toimitti sen tuttuun nopeaan tapaansa.

Siinä tilanteessa ei sitten tietenkään ollut kotona mitään sopivia lankoja, kun pitsihuivit ei ole oikein kuuluneet tämän neulojan repertuaariin. Tietysti samman saumaan pukkasi työreissuja ja itsenäisyyspäivää ja kaikkea eikä mitään mahdollisuuksia ehtiä lankakauppaan. Nappasin kaapista jotain ja aloin tikuttaa. Ja kuten muutama päivä sitten kerroinkin ei ihan riittänyt. (Lanka on muinaista Novitan "Ylvaa", menekki 152 g, aikalailla Florican paksuinen ja oloinen lanka ja käytössä oli 4 mm puikot.)


Jokatapauksessa huivi tuli ja se on ihana. Eikä tule olemaan viimeinen. Olkoonkin, etten vielä tiedä tulenko tuota ikinä käyttämään mihinkään muuhun kuin sovitusnuken hartioiden lämmittämiseen.

12 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Todella kaunis huivi!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis huivi.Minäkin luulin, etten ole huivi-ihminen, mutta kun niitä al´koi neuloutua, niin opin käyttämäänkin.

MINNA kirjoitti...

Tosi nätti huivi. Minäkään en pidä itseäni huivi-ihmisenä. Ennen ei ole osunut silmään passelia mallia. Mielen sopukoissa kummitttelee vain lapsuuden aikainen solmuhuivi.... Tämä on kuitenkin kaunis. Niin kaunis, että voisin kokeilla tehdä itsellenikin.

Andra kirjoitti...

Tosi kaunis huivi! Sinun toteuksesi kun näin, on ko. kirja pakko hankkia...

Villikissa kirjoitti...

Tosi upea huivi!!!
Oliko vaikea tehdä?

Pirjo kirjoitti...

Onpa kaunis huivi, tahtoo kans tuon kirjan!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis huivi! Näin tuon kirjan neuletapaamisessa ja selatessa piti toistella, etten tarvitse enää lisää huiviohjeita.

Soile kirjoitti...

Mulla on kans ollut joskus sama souvi kirjojen tilaamisen kanssa. Kolmas kerta taisi toden sanoa...

enveis, tuo huivi on kyllä kaunis, ota se ihmeessä käyttään, mallinukke tulee toimeen vähän huonommallakin :)

kio kirjoitti...

olipa hankala tilaus! tosi kaunis huivi!

Anonyymi kirjoitti...

Onpa kaunis huivi! Ja värikin ihana.

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis se on!
Minäkään en ole huivin pitoihmisiä, mutta kai sitä oppii kunhan ensin saa niitä huiveja tehtyä, vasta sain ensimmäisen valmiiksi...

MINNA kirjoitti...

En tiedä onko soveliasta, mutta voisinko saada kopion tuosta huiviohjeesta sinulta? Maksan kyllä postikulut ja kopiokulut sinulle.
Yleensä minulle käy niin, että tilaan yhden mallin takia koko kirjan, joka sitten jää lähes käyttämättömänä hyllyyn. Huivi on kaunis ja haluaisin tehdä tuollaisen äidilleni äitienpäiväksi.
Hyvää uutta vuotta!

kesan-lapsi (at) luukku piste com