maanantai 9. kesäkuuta 2008

Neuletiheyttä riittää, varsinkin kerroksia

Sorvailin viikonlopun aikana SNY:n takin ohjetta tyrkylle Ullaan. Ohjetta kirjoittaessani törmäsin samaan ongelmaan mihin törmään yleensä valmiista ohjeesta neuloessani: tiukka käsiala. Silmukkamäärän saan täsmäämään melko helposti ottamalla käyttöön isommat puikot, mutta siltikin kerrosmäärä tahtoo olla pahasti yläkanttiin.

Varsinkin tälläkertaa: Garnstudio ilmoitaa Bomull-lin langalle neuletiheydeksi joissain ohjeissa esim. 18 s x 24 krs (tähän haarukkaan pääsi myös salainen neuleystäväni). Minun neuletiheyteni on 18 s x 29 -30 krs... Tietysti tuohon ohjeelliseen tiheyteen voisi päästä neulomalla vielä löysempää ja venyttämällä enemmän pituussuunnassa. Tämä oli kuitenkin se tiheys johon päädyin katsomatta ohjeellisia tiheyksiä: neuloin useita mallitilkkuja erikokoisilla puikoilla ja valitsin sopivan tuntuisen tilkun. 4 mm puikoilla sain aikaiseksi peltiä, 5 millisillä jälki oli mielestäni liian harvaa. Lisäksi tilkkua tuli kastelun jälkeen venytettyä ehkä enemmän leveyssuuntaan - siihen suuntaanhan nuo neuleet yleensä tahtoo käytössä pyrkiä levenemään. (Lähinnä siis muotoilin tilkun, en mitenkään pingottanut.)

Kirjoitanko ohjeen omalle käsialalleni, jolloin ilmeisesti (ainakin valmiista ohjeista ja ohjeellisista neuletiheyksistä päätellen) se ei sovi suurimmalle osalle neulojista vai laskenko ohjeen ohjeelliselle neuletiheydelle? Vai pitääkö mun jatkossa 'pakottaa' neuletiheyteni langan ohjearvoihin?

Tai sit pitää keskittyä silmukkalukuun ja pysytellä ohjeissa, joissa kerrostiheydellä ei ole niin väliä. ;-)

Mitenkäs teillä, kuinka hyvin lankojen ohjeelliset neuletiheydet pitävät paikkaansa?

3 kommenttia:

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

No ei monesti minullakaan pidä, mutta yleensä kerrokset useimmiten täsmää ja silmukat heittää. En saa useinkaan niin montaa silmukkaa kymmenelle sentille ujutettua kuin suosituksessa esim. jos suositus 23 s, niin minulla 21 tai 21,5.

Satu kirjoitti...

Mulla heittää samalla tavalla. Koskaan en ole onnistunut saamaan kerroksia mätsäämään ohjeiden kanssa. Olen ratkaissut asian pelaamalla vaan senteillä. Vaatii vähän laskutoimituksia mutta pelaa kaikilla tiheyksillä.

-sanna- kirjoitti...

Minullakin heittää samalla tavalla. Käsialani on sen verran löyhää, että joudun useimmiten käyttäämän pienempiä puikkoja saadakseni silmukat täsmäämään ja sen takia sitten kerrosmäärä heittää.