keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Sassymetrical - vuoden viimeinen

Kiireesti vielä tämän vuoden puolelle raportoimaan, kun kiireesti tuli tehtyäkin. Aloitettu joulukuun 23., neulomisosuus valmiina joulukuun 27., 28.päivä oli jo nappikin paikoillaan ja langanpäät päätelty.

Malli on sassymetrical, lanka Blue Heron Yarns Beaded wool, väri seal (linkkaan Ilon sivuille, sieltä sen ostin - paikallisesta lankakaupasta - vieläkin hymyilyttää sanoa noin :), menekki tasan 2 vyyhtiä. Tämä piti tehdä kiireesti valmiiksi, sillä tässä yhdistyi monta UFOutumisvaaraa aiheuttavaa tekijää.
  • en pidä pätkävärjätystä langasta
  • en pidä ihan näin paksusta langasta (aran, 5m puikot)
  • en pidä möykkyisestä langasta
...ja silti ostin tätä lankaa, ihan itse. Pinta on kyllä kieltämättä hauskan näköinen. Eikä mallikaan hullumpi, tuli vaan vähän liian suuri. Kuvausta varten turvauduin nuppineuloihin takakappaletta kaventamaan. En kuitenkaan ole ainakaan vielä valmis purkamaan ja kuvittelen voivani sitä silti käyttää.

Lisäsin pienen taskun toiselle etukappaleelle ja sain siihen kulutettua viimeisenkin lankanyssykän. Nappi on ihan vaan feikki, kiinnityssysteeminä toimii oikeasti napin kohdalle toiselle puolelle ommeltu hakanen. Vastakappaletta ei ole vaan hakasen saa tökättyä neuleeseen sille kohtaa kuin kulloinkin hyvältä tuntuu.

1 kommentti:

Kate kirjoitti...

Tosi kivan näköinen. Olenkin metsästänyt mallia omaan neuleeseeni, tämä olisi kyllä hyvä vaihtoehto.
Iloista uutta vuotta!