sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Vihertää

Ulkona on vielä täysi talvi, hankikanto parhaimmillaan. Sisällä sen sijaan versoo kevään ensivihreät.

Pitkä oli itämisaika näillä kasveilla. Raitalanka (Austermann Step) on kevään 2007 SNY kierroksen satoa, lisävihreäkin (Sandnesgarn Sisu) ostettu toista vuotta sitten. Pari kertaa olen jopa aloitellut/ jotain mallitilkun tapaista neulonut, mutta ei vaan ole ottanut tuulta alleen.


Varret on tarkoituksella vähän liian tiukat asettuakseen kauniisti pohkeen kohdalta. Pidän näitä kuitenkin todennäköisimmin ensimmäisen kuvan tapaan ruttusukkina, joten liika väljyys ei ole hyväksi. Ja jos tulee vetäistyä ylös lämmittämään niin pysyypähän paremmin ylhäällä.

Lopuksi heitetään vielä tassut taivasta kohti ja ihastellaan taustalla näkyvää sontaania taidetta. Kolmevuotias graffititaiteilijamme on pistänyt näköjään puumerkkinsä myös kodinhoitohuoneen seinään. Tällä kertaa onneksi ihan vaan puuväreillä.


Vihreä on mulle selvästi kausiväri. Neulon sitä lähestulkoon ainoastaan keväällä, vielä tarkemmin rajattuna huhtikuussa. Poimintoja blogista: huhtikuu 2006, huhtikuu 2007. 2008 vuodelta ei oikein löytynyt todisteita huhtikuun vihreydestä - itsellä oli kyllä mielikuva, että jotain olis ollut työn alla silloinkin. Aivan, tais olla se edellinen yritys tästä vihreästä stepistä. Mallitilkku on laatikossa ja kirjoneulekaaviot löytyy koneelta. Ehkä ensivuonna. ;-) Touko-kesäkuussa saatan myös käyttää myrkynvihreää t-paitaa tai jotain muuta vastaavaa, mutta loppukesästä on jo värit vaihtuneet.

Ainoana poikkeuksena vihreysrintamalla näyttäytyi joululahjaneule viime marraskuulta. Kyllä se tuntuikin väärän väriseltä siihen aikaan vuodesta.

1 kommentti:

Sanni kirjoitti...

Mielenkiintoinen tuo vihreän kausiväri-ilmiö. Itselleni kävi niin, että viime kesänä ja alkusyksystä raskaana ollessani ostin epätavallisen paljon vihreitä lankoja ja kankaita. Osa odottelee edelleenkin kaapissa lopullista muotoaan. Käytettävä ne jossakin välissä on, kun tuli ostettuakin ;)

Kivat sukat, Sisu antaa sukille jännästi lisäilmettä.