sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Sukkasillaan eli niitä luvattuja kuvia

Ensimmäisenä Anu's stockings (Nancy Busch), Folk Knitting in Estonia kirjasta. Lankana Arwetta ja kuvioissa 7-veljestä, puikot 2,5 mm. Tai oikeastaan kirjailut on poimittu siitä mallista, muuten sukka on tehty oman mielen ja jalan mukaan, vähemmillä silmukoilla, erilaisilla kantapäällä ja kärkikavennuksilla.

Tässä vielä lähikuvaa kirjailuista. Kuviolangat on kuljetettu neuleen mukana ja kuvio tehty sitä mukaa kun neulottu. Nää oli hauskat tehdä.



Seuraavakin sukkapari syntyi samasta kirjasta: Laila's sock. Tai siis taas melkein. Tein ensimmäisen sukan alussa virheen leveämpää kirjoneuleraitaa tehdessä ja jatkoin systemaattisesti sillä versiolla. Kantapää on ohjeesta poiketen yksivärinen.


Lankana Austermann Steppiä (violetti) ja Regiaa (beige). Puikot 2 mm.

Seuraavaksi vielä ei niin talviset sukat. Malli on nimeltään Grün ist die Hoffnung (Raverly link), suunnittelija Stephanie van der Linden.

Tätä mallia on myös muokattu aika paljon. Ohjeen mukainen kärki oli mun räpylään turhan terävä, joten tein tylpemmän. Kantapään vaihdoin ranskalaiseksi. Lisäksi mulla on kärjessä enemmän sileää ja kuvio nousee ylemmäs. Nämä neulottiin aloittaen tuosta keskeltä edestä. Ensin neulottiin neliönmallinen lappu, jonka yhdestä sivusta lähdettiin neulomaan kohti varpaita. Kärki tehtiin lyhennetyillä kerroksilla. Sen jälkeen jatkettiin pohjaan, neuloen samalla reunoista yhteen päälliosan kanssa. Kun koko pitsineuleen reuna oli vihdoin kiinnitetty jatkettiin pyörönä loppuun.

Lanka Rellana Flotte Socke 4 fach / 4 ply, ja puikot 2,5 mm. Osittain ehkä erilaisesta neulomistavasta johtuen näistä tuli kyllä selvästi liian löysät 2,5 mm puikoilla, mutta olkoon. Pitää tehdä toiset jos siltä tuntuu.

10 kommenttia:

Villikissa kirjoitti...

Kauniita ja taidokkaita sukkasia!

Pia kirjoitti...

Kaikki kolme sukkaparia ovat tosi kauniit!

MariL kirjoitti...

Oi, nuo ihanat kirjaillut sukat ovat viimein valmiit! :) Ne ovat tosi kauniit, ihastelin niitä jo silloin Café Saarassa joskus muinoin. :) Sieviä myös muut sukat!

hiisa kirjoitti...

Vau! Aivan taidokkaita ja kauniita sukkasia!

Tess kirjoitti...

Aivan ihania sukkia!

helena kirjoitti...

Voi että on kauniita sukkia! Nuo kirjaillut ovat mun suosikit :) Näyttävät kovin vaikeilta, mutta ehkä eivät sitten olekaan kun sanot että niitä oli mukava tehdä.

anpali kirjoitti...

Kauniita sukkia. Nuo viimeiset kyllä kieltämättä ansaitsevat maininnan 'ei niin tavalliset'. Olis jääny tekemättä.

Kaisa kirjoitti...

Upeita ja taidokkaasti neulottuja sukkia!

Heidi kirjoitti...

Upeita sukkia!

Hanna kirjoitti...

Käsittämättömän kauniita sukkia, ja etenkin ensimmäiset todella epävillasukkamaiset. Piti muutamaan kertaan tarkistaa, jotta kyseessä on tosiaan villasukat. Upeita!