lauantai 30. elokuuta 2008

Django

Olen minä hieman neulonutkin. (Rukki ei kulje kovin kätevästi laukussa mukana ;-)



Malli Django by CookieA - ihana!
Lanka Regia stretch color, hiukka vajaa 100g
Puikot Knitpicks Harmony 2,5 mm sukkapuikot. Toisen sukan puoliväliin asti tein viidellä puikolla, sen jälkeen hukkasin (!) yhden puikon ja loppuun piti pärjätä neljällä, sillä olen kuuden puikon satsista jo aiemmin hukkannut yhden. Alkuviikosta yritin tilata uusia, mutta tuntui olevan vähän jokapaikasta lopussa. Onneksi tilapäisesti, nyt on uusi satsi tilattu.

Sen verran modasin mallia, että jatkoin kiilakavennuksia vähän pidemmälle, että sain jalkaterästä vähän kapeamman ja siten hieman paremmin istuvan. Ja sitäpaitsi olette aivan oikeassa, kyllä kumpikin sukka omat virheensä ansaitsee. No sen verran pieniä on virheet, että melkoinen haukankatse täytyy olla, että ne löytää. (Löytää kyllä jos tarkasti laskee silmukat ja kerrokset.)

Missä sinä muuten pidät palmikkopuikkoa/ apupuikkoa silloin kun sitä ei juuri tarvi?


13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla apupuikko on sylissä, suussa, sohvatyynyjen välissä, toisessa kouransilmässä eli mitä hankalammissa paikoissa - ja yleensä hukassa.

Täytynee kokeilla tuota vinkkiä, tosin apupuikkoni on hieman hankalan mallinen tuossa säilytettäväksi.

Esitinkin jatkokysymyksen aiheeseen;
http://anpali.vuodatus.net/blog/1507013

MINNA kirjoitti...

Hauska idea varapuikon säilytykseen. Täytyypä kokeilla. Mun varapuikko on pöydän kulmalla, sylissä tms. riippuen miten usein neulomani kuvio sitä vaatii. Joskus olen haikaillut nutturan perään, mutta sormuskikka on hyvä vaihtoehto lyhyttukkaiselle. ;O)
Olen ihastunut myös Knitpickien sukkapuikkoihin.

Kristiina kirjoitti...

Kauniit sukat. Apupuikko on millon missäkin, tyynyn välistä löytyi siivotessa kaks. Jos istun sopivassa kulmassa ja jalat yhdessä niin sujautan puikon reisien väliin tai sitten vaan syliin.

AnniKainen kirjoitti...

Kauniit sukat. Minun apupuikko on yleensä villatakin rinnuksissa(melkein aina on jotain villaista päällä), tukassa (jos on nutturalla), suussa tai pöydänkulmalla :)

Matleena kirjoitti...

Hyvä idea apupuikon säilytykseen! Minullakin se on kuin edellä kommentoineilla, siis milloin missäkin, aika usein suussa. Minä en yleensä käytä sormuksia, mutta nyt kai pitää palmikkoa tikuttaessa ottaa käyttöön. :)

Ixu kirjoitti...

Mulla apupuikko on yleensä työssä kiinni, eli pujotan sen jo edenneeseen neuleeseen. Tai sitten se on milloin missäkin peitonmutkassa sohvalla...

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoisen näköinen sukkamalli. :)

Minä pisdän sitä apupuikkoa siinä työssä kiinni, kuten Ixullakin. Kulkee hyvin matkassa siinä. :)

Anonyymi kirjoitti...

Heips!

Tuohan on hyvä idea! Niin kuin myös työhön kiinnittäminen!! Aina oppii uutta, kun vanhaksi elää...

Minulla on ollut tähän mennessä vasemman reiden alla, jos tarvitse sitä hetken päästä uudestaan (joskus jopa suussa, tunnustan!). Jos puikkoa ei tarvita vähään aikaan laitan sen ohjelehden väliin. Minulla kun on tapana pitää lehteä mukana riippumatta siitä luenko sitä enää vai en...

MK vanha markka

Anonyymi kirjoitti...

Kiva paikka, olen huomannut. Jotkut lyhyet puikot onnistuvat sujahtamaan sormuksen alle ihan in action. Palmikkopuikkoa en ole koskaan käyttänyt, joten vastaukseni kysymykseen on "kaupassa". Palmikot käännän siten että pudotan silmukat pois puikolta ja poimin uuteen paikkaan, tapa jonka opin teininä kun puikkoja oli liian vähän ja pakko oli saada aikaan palmikkoa. Nythän se sujuu jo luonnostaan. Apupuikkoa toki olen joskus tarvinnut, kun on ollut monimutkaisempia käännöksiä. Silloin käytän ohutta sukkapuikkoa, joka odottaa vuoroaan suussa, oikean reiden alla tai pöydänkulmalla.

Ja sukat ovat upeat, viheitä tai ei!

Anonyymi kirjoitti...

Kauniit sukat, ja todella kivan näköinen lanka!
Mulla palmikkopuikko on tökättynä neuleeseen kiinni, jos sitä tarvitaan jatkuvasti. Jos tarvitaan vain silloin tällöin, se on sohvalla vieressä ohjeen päällä, tai pöydällä.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi mukava lukea näitä teidän kaikkien vinkkejä apupuikon säilyttämiseksi! Olen erittäin hyvä kadottamaan apupuikon, sekä kaiken muunkin minkä käsistäni irti päästän. Hermoraunio-olo iskee usein neuloessa, kun kadotan jopa sen puikon, jolla neulon, jos hetkeksikään laitan sen sohvalle...

Anonyymi kirjoitti...

Voi miten kauniit sukat!

Itsellä apupuikko pyörii milloin missäkin, yleensä jostain reisien lähettyviltä sen löytää. Viime aikoina myös tytär on osoittanut kiinnostusta ylimääräisiä puikkoja kohtaan.

upa kirjoitti...

Upeat sukat!