lauantai 16. toukokuuta 2009

Väriä elämään - osa II

Neulottu tosimarinadilangoista (The Cotton Garden Viola), hintalaputkin markoissa... Sinäänsä kaunis luonnovalkoinen, mutta hieman epäilytti, että voi sen värisenä jäädä käyttämättä. Alun perin tästä piti tulla punainen, mutta hetken mielijohteesta nappasinkin kaupasta mukaan pinkin (Deep Pink) Dylonin pesukonevärin.

Malli on Phildarin. Neuletiheyteni oli tietysti jälleen jotain ihan muuta, joten uusiksi piti laskeskella silmukat. Kaiken lisäksi pakkasin langat laukkuun pääsiäslomalle lähtiessä, mutta unohdin lehden kotiin. Alaosa on siis neulottu enemmän tai vähemmän "selkäytimestä". Rintavarustukselle tein mös mallista poiketen lisätilaa lyhennetyin kerroksin.

Elämäni ensimmäinen (tarkoituksellinen) pesukonevärjäys kokeilu. Samoilla tulilla pesin vielä toisen koneellisen violetilla, mutta siitä lisää toisella kertaa. Kivaa ja helppoa, paitsi se koneen pesu jälkeenpäin. Luukun tiivisteisiin jää väriä vaikka kuinka pyörittelis tyhjänä eli lopulta piti ottaa suihkupullo ja rätti käteen ja ryhtyä niitä tiivisteitä putsaamaan ihan käsipelillä. Niin kiva kuin tuo punainen sävy onkin, en ihan välttämättä halua kaikkea pyykkiäni sillä sävyttää.

7 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Kauniin värinen ja mukavan mallinen neule! :)

Mari kirjoitti...

Ihana pinkki, ja kaunis neule muutenkin! Joo, mulla kans vähän kurjia kokemuksia pesukonevärien kanssa. Kerran värjäsin kaksi itse tekemääni kantoliinaa, toisen siniseksi ja toisen mustaksi. Sitä väriä tosissaan jäi sinne koneeseen, ja vaikka kuinka monta kertaa pyöritin koneen tyhjänä 90 asteessa ja jopa kloorivalkaisuaineen kanssa, niin kun sitten pistin vielä yhteen koneelliseen kokeeksi valkoisen kangastilkun, niin aina vain se palasi koneesta harmaana takaisin. Että en sinuna ehkä ihan heti pistäisi valkoisia vaatteita pesuun, jos et halua niistä vaaleanpunaisia. ;)

Pitsisukka kirjoitti...

Ihastuttava neule ja väri!

Hepsi kirjoitti...

Kaunis pusero!

anpali kirjoitti...

Voi mikä väri! Ja kaunis malli muutenkin, mutta tuo väri...

Mammutti kirjoitti...

Kaunis pusero, mielenkiintoinen malli. Ja väri herkullinen
Toivottavasti pesukoneen kanssa ei tule ikäviä (vaaleanpunaisia) yllätyksiä.
Aurinkoista alkuviikkoa!

nirppu kirjoitti...

Upean värinen! On kyllä tuon vaivan arvoinen lopputulos.