torstai 2. syyskuuta 2010

Oman tyylin etsintää

Jatkoa edelliseen.


Harkitsin lattareita, sillä vannon istuvuuden ja omien mittojen mukaan neulomisen nimeen. Toisaalta "seksikäs ja viettelevä" ei sinäänsä kuvaa ajatusmaailmaani.

Hallitsen Quickstepin kiemurat, mutta en halua rajoitaa itseäni yhteen taiteenlajiin.

Street kuulostaa vähän liian vapaamieliseltä minun lajikseni vaikka oman mieleni mukaan sävellänkin. Olen mateemaattisesti orientoitunut ja teoreetikko - insinööri; ja vahvoja robottitanssijan piirteitä minussa kieltämättä onkin.


Neulon enimmäkseen omien suunnitelmien mukaan. Muiden ohjeista neuloessani en voi olla miettimättä että tekisin tämän näin tai noin. (Ja aika monesti lopulta teenkin.) Käytän päätäni ja tärkeimpiin neuleapuvälineisiini kuuluvat suttupaperi, kynä ja laskukone.

Omia mallejani olen julkaissut Ullassa ja Ravelryssä ja Ravelrysä löytyy tällä hetkellä yli 800 projektia toteutettuna suunnittelemillani malleilla. Ehkä kehtaan siis julistautua koreografiksi.

2 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Kävin eilen lukemassa nuo kuvaukset, kun huomasin sinun blogissasi linkin, mutta enpäs löytänyt noista kuvauksista itseäni - junttihumppa siis puuttuu! ;)

outi kirjoitti...

Kehtaatpa hyvinkin. Minäkin kaipasin MariJ:n tavoin letkajenkkaa tai humppaa; hankalaa oli sieltä itseään löytää. Mietin jopa, että iskisin itseni sinne kaikista vastenmielisimpään osioon välttääkseni sieltä mahdollisesti osuvan haasteen, kun itsensä sijoittaminen ei tuntunut onnistuvan millään. Eli ymmärrän tuskasi. Kivaa on toivottavasti luvassa!