keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Vaila

No eipä ollut stailauksesta kauheasti apua kun mallin ilmeet oli kuin suoraan jostain kauhugalleriasta. Ei tullut sit katsottua siitä kameran näytöltä kovin tarkkaan. Sit oli sarja niitä, joissa värit heitti häränpyllyä, otokset epätarkkoja (itseensä on hankala kohdistaa kun seisoo kameran takana), sit loppu salamasta patterit ja mitä vielä. No näihin on tyytyminen. Paita on ollut jo monta päivää päällä, eli nyt siitä ei ainakaan saa kovin edustavia kuvia.

Olkoon kuvat mitä on, mutta paita itsessään on ihana.


Malli on Vaila talven Twist Collectivesta. Muutoksia tein lopulta aika paljon. Mietitääs.
1) Lanka valinta: Novita Samos (silmukkatiheys melko lähellä, kerrosmäärä jokseenkin mettässä - tässä mallissa ei kovinkaan kriittistä.)
2) Neuloin paidan erillisinä kappaleina enkä pyörönä. Piti saada mukana kannettava työ ja varmistaakseni valmistumisen lankahamsterikuun aikana keskityin aluksi vain tähän.
3) Kuvio on vain etukappaleella. En halua että mua tuijotellaan selkään. (Anteeksi vain kaikille niille joita minä tuijottelen. Mitähän esimerkisi se yks mies työpaikan ruokalassa tänään mahtoi miettiä kun yritin dekoodata sen selkäpalmikkoa. Kaunis oli, se palmikko.)
4) Helma on pidempi, ihana, melkein mekko. Tää tykkäis.

Muuta:
- hihat on ehkä pari senttiä liian pitkät, taisin hieman liioitella suhteellisen mahtavaa gorillakerrointani. Katotaan eka pesun jälkeen jos vielä häiritsee, niin pitää lyhentää.
- Helman resori neulottiin puoli milliä paksummilla puikoilla. Jos tekisin toisen tekisin toisin. Ainakin tällä langalla.

10 kommenttia:

Villikissa kirjoitti...

Kaunis neule ja ihana kuvio

annekk kirjoitti...

Upea ilmestys. Tekisi mieli ostaa ohje tuohon puseroon.

Anonyymi kirjoitti...

Vau! Todella hieno!

Anonyymi kirjoitti...

Puserohan on aivan ihana!!!

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on hieno! Ihastun aina näihin ihanan yksinkertaisiin malleihin, joissa ei ole turhaa sälää siellä täällä ja lankakin on hillittyä. Taisan olla aikas tylsä tyyppi =D

Tupuna kirjoitti...

Kaunis neule ja kiva kun itsekkin olet tyytyväinen. :)

Kristiina kirjoitti...

Tykkään kans!

Usimarjaana kirjoitti...

Ihana! Tahtoo kans! Sanoinkuvaamattoman kivajaihana.

Flikka kirjoitti...

Aivan ihana paita, tykkään kuviosta edessä, ja siitä että se on just ton pituinen.

Anonyymi kirjoitti...

Yhdyn edellisiin. Samoksella tuo kuvio tulee varmaan aika kivasti esille. Vaan eipä olis mulla tullut mieleen käyttää samosta tuossa lankana.

Joskus on itselläkin käynyt mielessä, että ymmärtääkö ihmiset, että tuijota sitä neulepintaa -en kenenkään rintuuksia tai takamusta...