lauantai 1. elokuuta 2009

Mitä sitä tulikaan tehtyä?

Pitkiin aikoihin en ole muistanut tehdä arviota neulomuksistani ja niiden käyttöasteesta. Otetaanpa tähän väliin kooste itselle tehdyistä kesäneuleista, aloitusjärjestyksessä tällä kertaa.

Kesäkauden avasi Phildarin pitsineuletakki. Ja se valmistui - tai paremminkin viimeistelyityi - hitaasti. Ja on lähes käyttämätön. Liekö kertaakaan ollut päällä. Pistän tähän oikein kuvan muistuttamaan itselleni, että saa kaivaa kaapista päälle.


(Jälleen kerran hämmästyttää oman vaatekaapin yksipuoleinen väritys.)

Muita kesän neuleita ei kaapista sit löydykään. Likapyykkikoria en sentään ala kuvaamaan.

Seuraavana oli vuorossa värikylvetetty t-paita. Tätä on pidetty, joskaan ei ihan hirvittävästi. Paita on venynyt käytössä jonkin verran ja sais olla vähän tiukempi/ kapoisempi. Katsotaan palautuuko pesun jälkeen parempiin mittoihin. Pestyhän tätä on toki värjäysvaiheessa moneenkin kertaan, mutta ei käyttöönoton jälkeen.

Seuraava aloitus oli hamppumekko. Tätä on pidetty, pesty, rakastettu. Ehdottomasti yks tämän kesän suosikkivaatteita. Farkkujen kanssa, legginssien kanssa, ilman, lyhythihaisella t-paidalla, pitkähihaisella t-paidalla, ilman. Näitä lisää?

Väliin kiilasi Kummituskukkahuivi, kun piti saada ohje kirjoitettua Ullaan. Täysin käyttämätön, mutta kenties kunhan kelit viilenevät. Tämähän ei ole mikään varsinainen kesäneule.

Ja entäs sit kukkanen? Aivan ihana. Aivan ihana. Sanoinko jo, että ihana?

Nimihirviöpaitakin päätyi epäilyistä huolimatta käyttövaatteeksi.

Kaikenkaikkiaan siis aika hyvä saldo. Se, mikä oikeasti vähän harmittaa on, että viimekesän neuleet on tänä kesänä jääneet lähes käyttämättä. Mulla taitaa olla näitä liikaa?

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Vilkutus takaisin! Olitkin "se entinen teekulainen", jota vuosijuhlien jälkeen kävin morjestamassa. Ei päivällä muistunutkaan mieleen :)

Seijasisko kirjoitti...

Voi kiitos ihanan ohjeen suunnittelusta:) Huomasin nyt että sulla oli muitakin kivoja malleja Ullassa . Enhän minä osannut yhdistää sinua "Ne on vaan sukkiin".Marinkin kanssa muutama sananen noista sukista siinä tapaamisessa siinä vaihdettiin.:D!