Haaste ja Hollywood viikot
Sain haasteekseni Bollywoodin. Ensimmäinen ajatus oli, että en halua. Miksi mun muka pitäisi opetella neulomaan jotenkin "väärin" kun olen ihan tyytyväinen omaan vuosikausia hiottuun tyyliini? Hetken änkyröityäni tartuin härkää sarvista ja tikuttelin harjoituskappaleet englantilaisittain ja combined knitting tyylillä.
Alkuun jälki oli melkoisen epätasaista ja vauhtikaan ei juuri päätä huimannut. Pikkuhiljaa kuitenkin tekniikka kehittyi, jälki tasoittui ja työskentelynopeuskin parani. Combined knitting oli minulle melko luontevaa, englantilainen tyyli vaati selvästi enemmän. Myös varsinainen kilpailutyö alkoi hahmottua.
Suunnittelin neulovani varsinaisen kilpailutyön sileää oikeaa ja lähes kokonaan pyörönä joten päädyin valitsemaan tyylikseni englantilaisen. Combined tyylillä kun oikeat silmukat on niitä "normaaleja".
It's Show Time!
Ja sitten tikutettiin. Ensin hitaammin, vähitellen nopeammin ja nopeammin. Muutamassa viikossa nopeus oli samaa luokkaa kuin tavallisella tyylilläkin. Näitä on neulottu niin autossa, kylässä kuin kotisohvallakin, muutamassa neuletapaamisessakin ovat käyneet.
Varsinainen neulomisosuus valmistui jo joulukuun alkupuolella, vyötärökuminauhan hankkiminen meni vuoden viimeisiin päiviin ja kuvaaminen pari päivää seuraavan vuoden puolelle.
Olen lopputulokseen kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Matkan varrella moni kyseli missä ihmeessä meinaan moisia käyttää. Itsekin naureskelin tekeväni niille varmaan vitriinin, mutta kyllä nämä taitavat kuitenkin käyttöön päästä. Kelpo kotipökät, joissa kehtaa kyllä tarvittaessa tuossa kylälläkin pyörähtää.
Jälkipuinti
Tämä oli todella hauska haaste. Olen yleensä aika huono kaikenlaisissa yhteisneulontajutuissa, mutta tässä oli sopivassa suhteessa ulkoa tulevaa ohjausta ja omavalintaista tekemistä.
Ja näköjään vanhakin koira voi vielä oppia uusia temppuja: englantilainen oikea sujuu nykyään siinä missä mannermainenkin, en tosin tiedä tulenko sitä toiste käyttämään. Vaan onhan se kiva, että on jotain millä brassailla. Sitäpaitsi osaanhan monta muutakin juttua, jota en aktiivisesti käytä.
***
(Jätin pois kaikki linkkaaukset aikaisempiin teksteihin, niihin pääsee halutessaan tutustumaan tarkemmin klikkaamalla sivupalkista SYTYCK tunnistetta tai tästä.)
Käsillä tekemisen riemua; neulontaa ja muita käsitöitä. Tasapainoilua jossain harrastuksen ja pakkomielteen rajamailla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SYTYCK. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. tammikuuta 2011
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
Bolllywood goes disco
Vihdoinkin kuvia!
Ensimmäinen lahkeen suu on neulottu ainakin 3 kertaa. Ensimmäinen oli liian leveä, toinen liian matala. Kolmannen kerran tein lahkeen ollessa jo muuten valmis eli leikkasin edellisen version pois ja neuloin ylhäältä alaspäin.
Välillä epäilin leveyden riittävyyttä, välillä pituuden, lopulta langan riittävyyden. No, leveys on just hyvä, pituuskin sen jälkeen kun lyhensin lahkeita muuten valmiista housuista. En halunnut neuloa lahkeensuita uudelleen, kun ne viimeinkin olivat mieleiseni, joten päädyin lyhentämään lahjetta sileän osuuden alusta. Leikkasin pätkän pois ja silmukoin kappaleet yhteen. Paitsi, että ensin silmukoin, sitten vasta leikkasin. Oli yllättävän näppärä tapa. Silmukoidessa ei tarvinnut pelätä putoavia silmukoita, ei poimia silmukoita puikoille, eikä taistella tiellä olevien puikkojen kanssa.
Vyö on irtonainen eli sen voi jättää pois tai käyttää muidenkin vaatteiden kanssa.
Langat pitäis vyötteiden mukaan olla kaikki samaa värierää, mutta vasemmassa reidessä näkyy selvästi yhden kerän mittainen tummempi pätkä. :(
Malli: Bollywood goes disco (oma)
Lanka: Garnstudio Drops Cotton Viscose, yht. noin 900 g, disco-osuudesta pitää huolen Anchor Artiste Metallic
Puikot: 2,5 mm ja 3 mm.
Lanka oli ärsyttävän halkeilevaa ja jouduin toteamaan Knitpicks (/KnitPro) puikkoni liian teräviksi, pyöreäpäisemmät Addin puikot sopivat tälle langalle huomattavasti paremmin.

lauantai 13. marraskuuta 2010
Uskonvahvistusta
Mallitilkku on tehty ja pesty ja mitattu. Huolella. Silti huolettaa. Lahje on liian kapea. Ei liian kapea niinkuin ei-mahdu-jalkaan, vaan liian kapea niinkuin ei-niin-leveä-kuin-olin-suunnitellut.
Merkataan 10 *10 cm ruutu ja kastellaan toinen pää lahkeesta. Ei kokonaan, koska siinä toisessa päässä on vielä puikot ja lankakerä kiinni. Mitataan märkänä. Hyvältä näyttää. Tiheys on sen laskelmissa käytetyt 27 s/ 10 cm eikä 30, mikä oli lukema ennnen kastelua. Jännityksellä ja peukut pystssä odotamme mittaustulosta kuivumisen jälkeen.
Edit. Ihan ei pysynyt tuossa 27 silmukassa, mutta parempi kuitenkin kuin ennen kastelua. Olen kuitenkin luottavainen, tuo leveys suunta on kuitenkin se, johon se näyttää mieluummin venyvän.

perjantai 12. marraskuuta 2010
Kaksilahkeinen
Kolmisen viikkoa täällä on neulottu vain ja ainoastaan Bollywoodia. Laput silmillä kuin ravihevosella ainakin. Ja tältä tilanne näyttää tällä hetkellä.
Huomenna on pieni tauon paikka, tarkoitus olisi kehräillä Lumoavassa Langassa klo 10 - 15.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Raporti Hollywoodista jatkuu
Mallitilkku
Lisää mallikaavioita
Ja piirros (väri on vähän ällö, mutta kyllä tuosta idea selvinnee)
Tarkistetaan:
Sainpahan kuvattua sen. Kamalan hankala neuloa noin hitaasti. En enää ihmettele, miksi monet tyylit näyttää videolla niin kömpelöltä.

- jotain, joka näyttää intialaiselta (värit!) - check
- jotain, jota et normaalisti teksisi (Intiassa kaikki on vähän toisin) - check
- jotain täysin hulvatonta (sanalla sanoen: Bollywood) - check
Sainpahan kuvattua sen. Kamalan hankala neuloa noin hitaasti. En enää ihmettele, miksi monet tyylit näyttää videolla niin kömpelöltä.
lauantai 9. lokakuuta 2010
Terveisiä Hollywood viikoilta - valmistelua ja harjoituksia
SYTYCK haasteessa on menossa Hollywood viikot:
"Hollywood viikkojen aikana kilpailijat suunnittelevat ja valmistautuvat haasteeseen tulkitsemalla saamansa haasteen omalla tavallaan, valitsemalla mahdollisen toteutettavan mallin ja langat. Hankkivat materiaalin, neulovat mahdolliset mallitilkut ja tekevät tarvittavia laskemia."
Koska haasteeni Bollywood on nimenomaan tekniikkahaaste, lähdin liikkeelle siitä. Tutkailin ja kokeilin erilaisia neulomistapoja.
Kuvassa kaksi puuvilla-pellavaista tiskirättiä (BG Garn Allino), toinen neulottu englantilaisittain, toinen combined knitting tyylillä. Alkuun jälki oli melkoisen epätasaista ja vauhtikaan ei juuri päätä huimannut. Pikkuhiljaa kuitenkin tekniikka kehittyi, jälki tasoittui ja työskentelynopeuskin parani. Pystyn jopa neulomaan hämärässä kummallakin tylillä, näkemättä mitä teen. Combined knitting oli minulle melko luontevaa, englantilainen tyyli vaati selvästi enemmän.
Samalla mietin varsinaista kilpailutyötä. Haasteen tarkoitus on mennä mukavuusalueen ulkopuolelle, ja sitä kautta kehittää itseään. Joten uuden tekniikan lisäksi ajattelin toteutettavan työn olevan myös jotain muuta mitä normaalisti neuloisin. Mutta mitä? Paksu lanka, "helppoa ja nopeaa" tyylinen projekti olisi varmasti mukavuusalueen ulkopuolella, mutta ei mikään varsinainen haaste.
Seuraavaksi purkeskelin lisää Bollywoodia ja mietin voisiko se toimia inspiraationa myös projektille, ei pelkästään toteutustavalle.
Esittelen varsinaisen idean omassa postauksessan, mutta tällaisia materiaaleja olen hankkinut.
Bollywood goes disco.

- jotain, joka näyttää intialaiselta (värit!)
- jotain, jota et normaalisti teksisi (Intiassa kaikki on vähän toisin)
- jotain täysin hulvatonta (sanalla sanoen: Bollywood)
Esittelen varsinaisen idean omassa postauksessan, mutta tällaisia materiaaleja olen hankkinut.
Bollywood goes disco.
maanantai 27. syyskuuta 2010
Bollywood!
Haasteesi on BOLLYWOOD. Yksi vaikeimmista lajeista. Hallitset jo muut lajit kiitettävästi, mutta entä neulomisen hieman toisenlaisella tyylillä? Kuulostaako puikko kainalossa neulominen omituiselta? Tai langan kiinnittäminen olkapäähän? Miten Miss Marple sen tekee? Kokeile miltä tuntuisi neuloa toisin kuin normaalisti teet! Saat uudenlaista perspektiiviä neulontaan! Haasta itsesi kokeilemaan projektin, jonka koko on itsestäsi kiinni, neulomista uudella tavalla! Ehkä lopulta päädyt kuitenkin toteamaan, että se tuttu ja turvallinen tuntuu parhaimmalta ;D
Tätä mä vähän pelkäsinkin. Ihan pikkuisen salaa toivoin kuitenkin vaikka discoa. (Arpaonnikaan ei mua siis suosinut, emo kun toisaalla paljasti lopullisen valinnan näiden kahden välillä ratkistun arvalla.)
Ensimmäinen ajatus oli, että en halua. Miksi mun muka pitäisi opetella neulomaan jotenkin "väärin" kun olen ihan tyytyväinen omaan vuosikausia hiottuun tyyliini. Oikea silmukka "continental" tyylillä ja nurja... yritin etsiä internetin ihmemaasta ja YouTubesta omaa tapaani neuloa nurja silmukka, mutta en löytänyt. Jee, olen sittenkin erilainen! Paitsi että mikä haaste se muka olisi neuloa samalla tavalla kuin aina ennenkin? No ei niin mikään. Eteenpäin sanoi mummo lumessa.
Olen aina utelias kokeilemaan uusia luomis-/ päättely-/ lisäys-/ kavennus-/ jne. tapoja. Osa niistä jää käyttöön, osa ei. Yks sopii yhteen, toinen toiseen tapaukseen. Osa on vaan rehellisesti outoja. Osaan neuloa ilman ohjetta ainakin 6 tai 7 erilaista kantapäätä, varmaan 4 erilaista tapaa neuloa istutetun hihan, lukemattomia erilaisia tapoja luoda ja päätellä silmukat. Miksi ei oikeaa ja nurjaa silmukkaa voisi neuloa eri tavalla? Väitän olevani avarakatseinen ja olen vakaasti sitä mieltä, että ei ole yhtä ainoaa oikeaa tai väärää tapaa neuloa. Osaanko elää niinkuin saarnaan?
Kuvarepertuaaristani ei tähän hätään löytynyt mitään kovin Bollywoodia, lähimmäksi osunee työn alla oleva sukka, joten mennään sillä.
Ehkäpä tämän haasteen myötä opettelen pukemaan päälleni myös sen kaapista löytyvän sarin...

torstai 2. syyskuuta 2010
Oman tyylin etsintää
Jatkoa edelliseen.
Harkitsin lattareita, sillä vannon istuvuuden ja omien mittojen mukaan neulomisen nimeen. Toisaalta "seksikäs ja viettelevä" ei sinäänsä kuvaa ajatusmaailmaani.
Hallitsen Quickstepin kiemurat, mutta en halua rajoitaa itseäni yhteen taiteenlajiin.
Street kuulostaa vähän liian vapaamieliseltä minun lajikseni vaikka oman mieleni mukaan sävellänkin. Olen mateemaattisesti orientoitunut ja teoreetikko - insinööri; ja vahvoja robottitanssijan piirteitä minussa kieltämättä onkin.
Neulon enimmäkseen omien suunnitelmien mukaan. Muiden ohjeista neuloessani en voi olla miettimättä että tekisin tämän näin tai noin. (Ja aika monesti lopulta teenkin.) Käytän päätäni ja tärkeimpiin neuleapuvälineisiini kuuluvat suttupaperi, kynä ja laskukone.
Omia mallejani olen julkaissut Ullassa ja Ravelryssä ja Ravelrysä löytyy tällä hetkellä yli 800 projektia toteutettuna suunnittelemillani malleilla. Ehkä kehtaan siis julistautua koreografiksi.
|

keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)