maanantai 26. tammikuuta 2009

Joulukuussa valmistui paljon neuleita, siispä kuukausikatsastelu jatkuu.

Otetaan ensimmäisenä tarkasteluun pitsihuivit.
Miralda's Triangular Shawl on ihana ja olen sitä päinvastasista epäilyistä huolimatta käyttänyt muuhunkin kuin mallinuken lämmitykseen. Tietty ihkulangasta tämä olis vielä ihkumpi. Pääsinpähän samalla eroon jämälangasta, että kai se sitten kannatti.

Kapea pitsihuivi taas puolestaan oli hukassa, kunnes viime viikonloppuna sen löysin. Mallinuken kaulasta Adult Tomtenin alta. Että ei siis ole tullut käytettyä kumpaakaan. Tottapuhuen tuosta pitsihuivista en oikein tiedä päätyykökään ikinä käyttöön - vaikka ihana onkin - mutta annetaanpa sille vielä pari kuukautta armonaikaa muuntautua käyttöneuleeksi... se saattaisi olla parempi keväisempänä asusteena kuin näin talvipakkasilla, kun tekee mieli kääriytyä valtaviin lämpimiin huiveihin. Tuomio: odottaa.


Adult tomten on siis myös edelleen käyttämättä. Sen puolustukseksi täytyy kuitenkin sanoa, että en kyllä kuvitellutkaan sen olevan varsinainen talvineule. Minusta se on takki ja takkia pidetään ulkona. Paitsi talvella toppatakkia. Kevätaurinkoa odotellessa.

Seuraavaksi esittelyyn päässeekin sitten jotain uutta. Puikoilla on käsinkehrättyä silkkivillaa, puoliksi jaappanialaista, puoleksi Takkurannalla tehtyä. Tulossa: pipotrilogian kolmas osa ja kaulanlämmikettä.

perjantai 16. tammikuuta 2009

Kuukausikatsastus, vol 1

Viimevuoden lopulla monessa blogissa oli katsaus vuoden aikana valmistuneisiin neuleisiin ja arviota niiden onnistumiesta, miettien onko niitä tullut käytettyä. Minäkin miten sitä samaa, mutta en sillä kertaa jaksanut tarttua haasteeseen. Nyt ajattelin kuitenkin aloittaa kuukausikatsastus tai käyttöönottotarkastuksen omaisesti raportoinnin valmistuneista töistä. Tarkoittaa sitä, että noin kuukausi valmistumisen jälkeen esitän arvioni neuleesta: onko tullut käytettyä ja jos ei niin miksi, mitä tekisin toisin jos nyt olisin tekemässä jne. Niin että Kannattiko?

Ensimmäisenä vuorossa raitasukat Noro Kureyon Sockista.


Arvio: kannatti. Sukat on vähän lörpöt, kuten jo valmistumisvaiheessa totesin, mutta olen pitänyt niitä paljon. Kotona, nukkuessa, töissä, kengissä, toisen sukan kanssa ja ilman. Pestykin on. Villasukat nyppäänty kun niitä pitää kenkien kanssa, mutta näissä se ei pahasti näy, ovat sen verran kirjavaiset ja möykkyiset muutenkin. Saavat minut edelleen hyvälle tuulelle.

Loma loppui ja blogi hiljeni

Niinhän siinä kävi, että joululoman leppoisat päivät päättyivät ja blogin päivitys jäi heti vähemmälle. Illat vaan ovat niin lyhyitä.

Viime viikonlopun neuloin mallitilkkuja, mietin ja suunnittelin kahta eri projektia rinnakkain - ehkä jonkinlaista ideaa syntyikin. Ainakin toiseen päädyin valitsemaan valmiin mallin, toinen jäi edelleen hautumaan. Isoja projekteja kumpikin, eikä pelkoa että kovin pian olisivat valmiina esiteltäväksi. Alkuviikosta tulikin sit sellainen olo, että olis kiva saada jotain valmiiksikin. Kaivoin kaapista joskus alkukesällä hankkimani Noro kerän (Kureyon) ja sille joululomalla kaveriksi hankitun Nimbuksen. Turn A Square!

Joo, paitsi että olin kyllä vilkuillut ohjeen aiemmin, mutta kun oli aika ryhtyä töihin en enää viitsinytkään kaivaa ohjetta esille eli lopputulos on vähän sinnepäin.


Ensimmäisen pipon valmistuttua langasta oli melkein puolet vielä jäljellä (50 g kun ensimmäinen pipo painoi valmiina 54 g ) ja päätinkin tuhota sen samointein tekemällä toisen pipon. Koska ensimmäisestä tuli niin reilu arvalin langan hyvinkin riittävän. Toisessa siis samat langat, mutta värit toisinpäin. Ihan tosi. Kuvausolosuhteet ja -väline on erit ja toki Norosta on menossa eri raidat, joten väritys muuttuu ihan oikeastikin. Jälkimmäinen on myös pari senttiä matalampi ja resorissa vähemmän silmukoita. Heijastinlangankin tikutin matkaan jotta erottuisin pimeässä.

Kuva on lavastettu, en mä yleensä istu töissä sentään pipo päässä vaikka välillä vähän vilukissa olenkin.

Tykkään kummastakin, tosin ehkä ensimmäiseen vois suunnitella jotain kuminauhaviritystä resoriin ettei lörpsähtäis ihan mahdottomasti. Toisaalta tekis mieli kokeilla hiukan huovuttaa... (Olenko sanonut tämän joskus aiemminkin?!)

Norosta kirjataan 50 g marinadilankojen vähennystilille. Nimbus ei täytä kriteereitä. Tammikuun tavoite on siis saavutettu: 280 g neulottuja ja 280 g myytyjä. Tästä on hyvä jatkaa.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Joulupukin paikkoheitto

Tälläkertaa toivottavasti sopiva. Langat Nallea ja Maijaa. Inspiraatio ja mittoja Phildarilta , muuten ihan omasta päästä. Hihan raidat tehty intarsiana.

Tuota lehteä (Phildar, Pithcoun N¤10) on pakko vähän hehkuttaa: paljon pojille sopivia malleja. Toki tytöillekin, mutta varsinkin ne poikien mallit tahtovat yleensä ovat melko kortilla.

Vuoden alusta asetin itselleni myös haasteen:

Ensisijainen tavoite on vähentää varastossa marinoituvien lankojen määrää kesäkuun loppuun mennessä vähintään 300 g kuukaudessa. Laskuri nollautuu joka kuun lopussa eli vaikka edellisessä kuussa olisi neulottu 500 g ja myyty saman verran, on seuraavan kuun tavoite edelleen 300 g. Lanka lasketaan tähän kiintiöön, jos se on ollut varastossa yli 6 kk tai on jämälankaa eli jäänyt yli jostain toisesta jo valmistuneesta työstä.

Lisäpykälänä mainittakoon, että pitkällä tähtäimellä varasto ei myöskään saa kasvaa nykyisestä (12 kg). Tilapäiset piikit sallitaan esim. jonkin isomman projektin lankojen hankinnan muodossa, mutta kahtena peräkkäisenä kuukautena kokonaismäärä ei saa ylittää nykyistä varastoa yli 10 %.

Lahjapaidan Nallet (230g) kirjataan vähennystilille, Maija-nöttönen oli uutta. Lisäksi huuto.net:issä on kaupan muutama nyssykkä.

keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Sassymetrical - vuoden viimeinen

Kiireesti vielä tämän vuoden puolelle raportoimaan, kun kiireesti tuli tehtyäkin. Aloitettu joulukuun 23., neulomisosuus valmiina joulukuun 27., 28.päivä oli jo nappikin paikoillaan ja langanpäät päätelty.

Malli on sassymetrical, lanka Blue Heron Yarns Beaded wool, väri seal (linkkaan Ilon sivuille, sieltä sen ostin - paikallisesta lankakaupasta - vieläkin hymyilyttää sanoa noin :), menekki tasan 2 vyyhtiä. Tämä piti tehdä kiireesti valmiiksi, sillä tässä yhdistyi monta UFOutumisvaaraa aiheuttavaa tekijää.
  • en pidä pätkävärjätystä langasta
  • en pidä ihan näin paksusta langasta (aran, 5m puikot)
  • en pidä möykkyisestä langasta
...ja silti ostin tätä lankaa, ihan itse. Pinta on kyllä kieltämättä hauskan näköinen. Eikä mallikaan hullumpi, tuli vaan vähän liian suuri. Kuvausta varten turvauduin nuppineuloihin takakappaletta kaventamaan. En kuitenkaan ole ainakaan vielä valmis purkamaan ja kuvittelen voivani sitä silti käyttää.

Lisäsin pienen taskun toiselle etukappaleelle ja sain siihen kulutettua viimeisenkin lankanyssykän. Nappi on ihan vaan feikki, kiinnityssysteeminä toimii oikeasti napin kohdalle toiselle puolelle ommeltu hakanen. Vastakappaletta ei ole vaan hakasen saa tökättyä neuleeseen sille kohtaa kuin kulloinkin hyvältä tuntuu.

tiistai 30. joulukuuta 2008

Otos 2


Tämä huvi hyppäsi puikoille samaan aikaan kuin tuo edellinenkin. Myöskin jämälangoista. Toisin kuin tuo edellinen, tämä on hyvä huivilanka. Valitettavasti sitä vaan oli kovin vähän (72 g). Lanka on ostettu pari kesää sitten Ranualta, eläinpuiston viereisestä matkamuistomyymälästä ja oli muistaakseni jotain paikallista, lappuset olen valitettavasti hukannut. Mikäli joku osaa arvata mistä/ kenen langasta voisi olla kyse lisätietoja otetaan mielellään vastaan. Väri on eläväinen luonnonharmaa, jotain tuon ruskeaksi jääneen ja salaman polttaman väliltä. Tuo värin elävyys näkyy ehkä parhaiten ylimmässä kuvassa. Nam. Lanka on ohutta 3-säikeistä kampavillaa, pehmoista ja sileää. Nam.

Huivintekele lähti matkaani työreissulle ja istuinkin erinäisiä tunteja lentokoneessa huivikirjan, ruutupaperin ja huivintekeleeni kera. Neuloin ensin kummatkin päädyt keskeltä päätyyn päin ja lopuksi keskiosan, jotta saisin vähäisen langan käytettyä mahdollisimman tarkkaan hyväksi. Pomin siis toisesta aloitusreunasta (provisional cast-on, mikä lie suomeksi) silmukat puikoille ja lopuksi silmukoin toisen pään kiinni keskiosaan.

Kokeilin matkan varrella vähän yhtä sun toista, välillä (kanssamatkustajien kauhuksi -ilmeistä päätellen) purin ja tein uudelleen. Alunperin päissä oli vielä pitsireunukset, mutta lopulta purin ne ja muutin hapsuiksi.


Keskiosan pitsi on Knitted Lace of Estonia kirjasta "poollehekiri " ja päädyn raidat tutut edellisessä postauksessa esitellystä huivista. Timanttikuvio syntyi omasta päästä soveltaen. Vähän jäi lyhyeksi, mutta silti - tykkään!

Seuraava pitsineulekirja on tilausstatuksen mukaan lähtenyt tänään Englannista kohti Haukipudasta...

lauantai 27. joulukuuta 2008

Knitted Lace of Estonia, otos 1

Vihdoin ja viimein sain joulukuun alussa käsiini Nancy Bushin uuden huivikirjan. Tämä malli oli yksi niistä, joka sai haukkomaan henkeä ja heiluttamaan visaa - kirja oli pakko saada.

Se ei vaan ollutkaan ihan niin helppo tehtävä kuin olisi voinut kuvitella. Pistin tilauksen kehiin Bookdepositoryyn kuten niin monesti ennenkin, mutta parin päivän päästä tuli peruutus ja ilmoitus, että rahat on palautettu luottokortille sillä kirja on lopussa. Haku päälle. AdLibris ilmoitti "ei vielä ilmestynyt" ja pistin vahtipalvelun päälle. Muutaman päivän päästä tuli ilmoitus, että kirjaa on nyt saatavana. Katsoin samointein myös Bookdepositoryn ja myös sillä oli taas tilattavissa. Pistin tilauksen. Samoilla seurauksilla kuin edellisellä kerrallakin. Eikä myöskään AdLibriksellä ollut enää tarjolla. Just joo. Uusi haku päälle. En halunnut tilata suoraan kustantajalta sillä lupailivat jotain ylimaallisia 4-6 viikon toimitusaikoja...

Yksi tilaus meni vielä johonkin muuhun verkkokauppaankin (en muista, enkä jaksa tarkistaa mikä), mutta samoilla laihoilla tuloksilla kuin ennenkin. Lopulta ikuisuudelta tuntuvan pari-kolmeviikkoisen jälkeen tilaus onnistui ja Bookdepository toimitti sen tuttuun nopeaan tapaansa.

Siinä tilanteessa ei sitten tietenkään ollut kotona mitään sopivia lankoja, kun pitsihuivit ei ole oikein kuuluneet tämän neulojan repertuaariin. Tietysti samman saumaan pukkasi työreissuja ja itsenäisyyspäivää ja kaikkea eikä mitään mahdollisuuksia ehtiä lankakauppaan. Nappasin kaapista jotain ja aloin tikuttaa. Ja kuten muutama päivä sitten kerroinkin ei ihan riittänyt. (Lanka on muinaista Novitan "Ylvaa", menekki 152 g, aikalailla Florican paksuinen ja oloinen lanka ja käytössä oli 4 mm puikot.)


Jokatapauksessa huivi tuli ja se on ihana. Eikä tule olemaan viimeinen. Olkoonkin, etten vielä tiedä tulenko tuota ikinä käyttämään mihinkään muuhun kuin sovitusnuken hartioiden lämmittämiseen.